Vko 44: liikunnallinen 4H-viikko

24.10.2012

Aika on taas mennyt nopeasti ja ensi viikolla vietetään jo 4H-viikkoa! Tänä vuonna 4H-viikon vauhdikkaana teemana on Lisää liikettä, jota tukemaan on julkaistu uusi samanniminen TOP-teema.

Eli ensi viikolla myös jokaisessa 4H-kerhossa vietetään 4H-viikkoa liikunnan merkeissä. Kerhoissa tutustutaan uusiin TOP-tehtäviin, jotka löytyvät täältä: http://www.4h.fi/kerhot/top-tehtavat/teknologia-ja-liikunta/lisaa-liiketta/ Esimerkiksi Löytöretki liikuuntaan TOP-tehtävällä on hyvä aloittaa!

”Tutkimusten mukaan nykynuoriso liikkuu liian vähän. Petrattavaa on erityisesti arki- ja hyötyliikunnassa eli urheiluharrastusten ulkopuolelle jäävässä fyysisessä aktiivisuudessa. Liikettä ei siis lisätä vain koulun liikuntatunneilla ja urheiluseuroissa, vaan mekin 4H:ssa teemme oman osamme lasten ja nuorten riittävän liikkumisen eteen. Jokainen 4H-yhdistys ja kerho voivat osallistua talkoisiin!

Liikunnallinen 4H-viikko korostaa liikunnan iloa, hyötyliikunnan merkitystä ja matalaa kynnystä lähteä liikkumaan. Liikkumiseen ei tarvita kalliita varusteita tai monimutkaisia askelkuvioita. Jokainen voi liikkua ja löytää itselle mieluisan lajin. Uusissa TOP-tehtävissä tutustutetaan kavereita omaan lempilajiin, tehdään löytöretkiä uusiin tapoihin liikkua, leikitään, kisaillaan, harrastetaan hyötyliikuntaa ja mikä tärkeintä – nautitaan ja pidetään hauskaa. ” –Suomen 4H-Liitto

LIIKUNNALLISTA 4H-VIIKKOA!