Seinäjoelle voitto jo kolmatta kertaa peräkkäin 4H-yritys -kilpailussa
1.3.2017
Seinäjoelle voitto jo kolmatta kertaa peräkkäin
www.4h.fi/ajankohtaista/tiedotteet/kadentaidoilla-voitot-vuoden-4h-yritys-kilpailussa/
Seinäjoella menestyviä 4H-yrittäjiä
Lisäksi valtakunnallinen 4H-säätiö on myöntänyt Seinäjokelaiselle Eetu Lautamajalle stipendin toiminnastaan 4H-yrittäjänä. Eetu perusti oman A-klapi 4H-yrityksensä vuonna 2014. Aluksi yrityksen toimiala oli polttopuiden myynti ja erilaiset pihatyöt, mutta pian yritys alkoi tarjota lisäksi mobiilipaljun vuokrausta.
Tällä hetkellä A-klapi on laajentamassa tarjontaansa myös kärrysaunan vuokraamiseen. ”Kaverin kanssa yhteisenä projektina ollut kärrysauna alkaa olla viimeistelyjä vailla valmiina ja tavoitteena on heittää saunassa ensimmäiset löylyt mahdollisimman pian YO-kirjoitusten jälkeen. Saunassa tulee olemaan laudepaikkoja noin 8 henkilölle”. Eetu kertoo tulevista suunnitelmistaan.
Elisan ja Eetun yritysten tarinat ovat jatkoa menestyneille Seinäjokelaisille 4H-yrityksille, sillä myös edellisinä vuosina valtakunnallisen 4H-yritys -kilpailun on voittanut Seinäjoella toiminut 4H-yritys. Toistaiseksi Seinäjoki on ainut kunta Suomessa, joka on saanut peräkkäisinä vuosina juhlia voittoa kyseisessä kilpailussa. Vuonna 2014 Vuoden 4H-yritys -kilpailun voitti Ylistarolainen Valtteri Uotila UotteriDesign-yrityksellään ja vuonna 2015 kilpailun voitti kantakaupungista Marlene Riskumäki MA nails-yrityksellään. Molempien osalta 4H-yrittäjänä toimiminen loi pohjan yrittäjyyteen ja tällä hetkellä niin Valtteri kuin Marlene pyörittävät tahoillaan omia yrityksiään.
Lukuja Seinäjoen 4H-yrittäjistä
Vuonna 2016 Seinäjoen alueella toimi 15 4H-yrittäjää eri toimialoilla. Heidän yhteenlaskettu yritysten myyntitulo oli 21 160 euroa. Alkuvuonna on taas perustettu uusia 4H-yrityksiä ja oman yrityksen perustaminen onkin yksi mahdollisuus työllistää itsensä kesäksi.
4H-yritys - Helppo tapa kokeilla, millaista on olla yrittäjä.
4H-yrityksen voi perustaa 13-28 -vuotias, joka on kiinnostunut kokeilemaan yrittäjyyttä turvallisesti ja ohjatusti. 4H-yritys on keino tienata rahaa, mutta elinkeinosta ei ole kysymys. Yritys on harrastustoimintaa, jossa nuori etenee omaan tahtiinsa. Oma 4H-yritys on hyvä tapa selvittää, sopiiko yrittäminen itselleen.
Yrityksen ei tarvitse ollaan mitään suurisuuntaista. Sen perustaminen ei myöskään ole vaikeaa. Yritysidea voi olla uusi, tai voi käyttää jotain jo keksittyäkin. Yritys voi esimerkiksi myydä leivonnaisia, hoitaa lapsia, suunnitella nettisivuja tai valmistaa vaatteita. Tuhannet nuoret Suomessa ovat toimineet 4H-yrittäjinä ja 4H-yritykset ovat aina tekijöidensä näköisiä. Yrittäjyyttä voi kokeilla myös opintojen ohessa.
Lisätietoja:
Saila Ahola, yritysvastaava, Seinäjoen 4H-yhdistys ry
Puh. 044-5313565
S-posti. saila.ahola(at)4h.fi
Tiina Ahonen, toiminnanjohtaja, Seinäjoen 4H-yhdistys ry
Puh. 040-8378355
S-posti. seinajoki(at)4h.fi