Hyvä teko-kilpailu on päättynyt
17.12.2018
Seinäjoen 4H-yhdistys ja Pihlajalinna järjestivät Hyvä teko -kilpailun Seinäjoen alakoululuokille 1.11.-7.12.2018. Kilpailussa Seinäjoen 4H-yhdistys sekä Pihlajalinna kannustivat tekemään hyviä tekoja lähiympäristössä. Kilpailuohjeena oli, että teon ei tarvitse olla iso – harvoin suuret teot sellaisia mittasuhteiltaan ovatkaan. Olennaista sen sijaan oli, että teko on mietitty ajatuksena tehdä hyvää. Teosta on puhuttu, sitä on mietitty ja suunniteltu. Ja sitten se on tehty. Mikään arjen hyvä teko ei ole liian pieni, sillä niillä rakennetaan parempaa maailmaa itselle ja kaverille.
Kipailuun osallistui yhteensä parisenkymmentä hyvää tekoa eripuolilta Seinäjokea ja mukana oli noin 250 oppilasta.
Sykähdyttävimmäksi hyväksi teoksi valitsimme tällä kertaa Marttilan koulun 3B-luokan toteuttaman luonnonsuojelukampanjan. Valintaa perusteltiin mm. sillä, että kampanjan ideat olivat lähteneet suoraan oppilailta itseltään ja kampanjan aikana toteutetut roskienkeräystempaukset eri puolilla Seinäjokea olivat hyvä teko paitsi luonnolle ja kaupunkilaisille, herättelivät myös oppilaita ja heidän perheitään asiaan. Voittajaluokan opettajaan on oltu yhteydessä ja 300 euron rahapalkinto luovutetaan luokalle vielä ennen Joulua. Lämpimät onnittelut vielä kerran voittajaluokalle!
Marttilan koululla oli tällä kertaa matkassa myös tuuria, sillä Seinäjoen 4H-yhdistyksen kurssipalkinto arvottiin niin ikään Marttilan kouluun, 5 A-luokalle, joka oli käynyt laulamassa Jääkärin marssin sekä joululauluja Kivipuron hoitolaitoksessa. Onnea myös arvontavoittajalle!
Haluamme vielä kerran kiittää kaikkia hyviä tekoja tehneitä luokkia ja toivottaa ihanaa joulun aikaa koko Seinäjoen 4H-yhdistyksen sekä Pihlajalinnan puolesta teille kaikille. Muistetaan,että yksikään hyvä teko ei ole liian pieni saamaan jotain suurta aikaiseksi.