Kerhot alkavat syyskuussa

1.8.2019


4H-kerhot alkavat viikolla 36. Päivitämme kerhoajat kerhot-välilehdelle sitä mukaan, kun kerhot varmistuvat! Etsi lähin kerhosi kantakaupungista, Nurmosta, Peräseinäjoelta ja Ylistarosta.

 

Kerhoinfo:

4H-kerho on iloista toimintaa, parhaita kavereita ja yhdessä viihtymistä. 4H-kerho on sinun juttusi, jos haluat tehdä ja kokeilla uusia asioita. Kerhossa leikitään, askarrellaan, kokataan, pelataan ja retkeillään. Kerhoon voi tulla turvallisin mielin, sillä ohjaajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset kerhonohjaajat. Ohjaajan kanssa kerholaiset saavat yhdessä suunnitella kerhokauden ohjelman. Näin kaikkien ehdotukset tulevat kuulluiksi.

Huom! Lapsille, joilla on koulussa avustaja, tulee järjestää avustaja myös kerhoon.

 

Huomioithan, että kerhossa voi käydä tutustumassa ilmaiseksi kerran, jonka jälkeen maksetaan joko 4H-jäsenmaksu 35€ tai kerhomaksu 40€. Ensimmäisellä kerhokerralla kerholainen saa mukaansa ilmoittautumislomakkeen, jonka kerholainen täyttää yhdessä huoltajansa kanssa ja palauttaa kerhonohjaajalleen seuraavalla kerhokerralla. (Ohjaajat eivät voi ottaa jäsen- tai kerhomaksua käteisenä vastaan vaan jäsenmaksu laskutetaan aina Suomen 4H-liiton kautta ja kerhomaksu 4H-yhdistyksen kautta). 4H-jäsenet ovat vakuutettuja kaikissa 4H:n järjestämissä kerhoissa ja tapahtumissa.

Lisätietoja jäseneksi liittymisestä ja jäseneduista saat Jäsenet-sivulta.